NG94 kruunattiin C-poikien suomenmestariksi viikonloppuna 17.-18.4. huipentuneissa finaalipeleissä. Mestaruus oli joukkueellemme katkolla jo lauantaina kotihallissa pelatussa toisessa finaalissa, mutta sen pelin Tapanilan Erä pystyi vielä kääntämään 8-5 voitoksi, joten lopullista ratkaisua haettiin viimeisessä pelissä sunnuntaina Mosahallissa.

Peli alkoi meiltä erinomaisesti ja eteni muutenkin hallinnassamme aina kokonaiset kaksi erää. Ensimmäisen jälkeen tilanne meille 4-1 ja toisen erän lopussa 7-2. Viiden maalin johto ennen viimeistä erää... ei me pystytä tätä enää sössimään, ajatteli allekirjoittanut. Mutta vastassa oli kuitenkin suomen toiseksi paras juniorisalibandyjoukkue, joka saikin draivin päälle, kun meidän pojilla alkoi ajatus harhailemaan jo mahdollisiin voitonjuhliin. Aikalisällä saatiin puhallettua poikiin sen verran taistelumieltä, että selvittiin Erän loppupuolen vyörytyksestä. Lopputulos 8-6 ja sitten olikin voitontanssin aika, NG94:n vuoro kuitata kultaiset mitalit ja nostaa pokaali kohti hallin kattoa.

Tässä vaiheessa haluaisin palata hieman taas taaksepäin ja tutkailla laajemminkin koko kulunutta kautta. Kahden vuoden NG-projektista jälkimmäinen puolisko starttasi syksyllä Mestareiden cupissa Turussa. Turnaus meni alakanttiin ja siitä alkoikin sellainen sairastelukierre, että seuraavat kuukaudet painelimme treeneissä ja peleissä jatkuvasti vajaamiehisinä. Tällä kaudella on harjoitusten osallistumisprosentti ollut nippa nappa yli 70, kun viimekaudella se oli yli 95%!!! Sikaflunssat, leirikoulut ja riparihössötykset meinasivat tuhota koko syyskauden, jonka kohokohta oli varmasti alkusarjan peli AC HaKia vastaan. Siinä thrillerissähän me ratkaisimme lohkovoiton ja suoran SM-sarjapaikan.

SM-sarja pyörähti myös käyntiin jo ennen joulua. Alkuasetelma oli selvä... länsilohko selvästi kovempi kuin itälohko. Pitäisikö tähän vielä laittaa, että lopputuloksissa ykkönen, kolmonen ja nelonen tulivat siis länsilohkosta. Tämä asetelma sopi meille, koska kovia pelejä oli todellakin tiedossa... joo joo, mä tiedän, että siellä nyt joku itkee ja haluais puolustella itälohkon pelejä, mutta sori nyt vaan, länsilohko oli prkl paljon kovempi. Tepsille tosiaan hävisimme molemmat pelit, mutta ne oli monta kuukautta sitten. Projektimme oli silloin vielä pahasti kesken ja terveystilanne heikko. Nny jos belattais, olisi tilanne ihan toinen J No, Pienihäkkiselle terveisiä... teillä on ollut hemmetin hieno joukkue, ja aina kantona meidän kaskessa. Haluan myös tässä vaiheessa mainita, että yksi koko SM-sarjan ja kauden kovimmista yllättäjistä tuli Porvoosta. PSS Fighters osoitti vastoin kaikkia ennakko-odotuksia olevansa todella kova jengi ja tulevaisuudessakin erittäin varteenotettava vastustaja!

Storvretassa NG:n pojat pelasivat kauden parasta salibandyä. Leveällä materiaalilla ja täysin paineetta turnauksen pelillinen tasomme oli huippuluokkaa vaikkakin lento tyssäsi hieman liian aikaisin hyvää sijoitusta ajatellen. Kokemuksena ruotsinreissu oli todella positiivinen ja ajattelimme sen kantavan pitkälle kevääseen.

Hypätäänpä suoraan play-off peleihin. Länsilohkon kolmospaikalla vältimme ikävän karsintapelin ja puolivälieriin vastaamme asettui Tikkurilan Tiikerit. Ennakkoasetelmissa sarjasta ennustettiin tasaista, mutta Tiikerien voittoa. Ensimmäinen puolivälieräpeli Tikkurilan Urheilutalolla oli ehkä tämän joukkueen kauden paras peli! Kaikki onnistui siinä... taktiikka, peluutus ja poikien uhrautuvaisuus. Kauden ensimmäisessä raportissa ennustin Tiikereiden olevan lopputuloksissa korkealla enkä siinä erehtynyt. Loistava ja taitava jengi, joka ansaitsee täyden respectin täältä Espoosta. Tiikerit oli ehkä pahin vastustaja tässä play-off sarjassa? Alan epävirallisten asiantuntijoiden mielestä voitimme sarjan ehkä säkällä, mutta kuitenkin suoraan kahdessa pelissä.

Välierässä vastustajaksi tuli naapuriseura Westend Indians. Tämä oli enemmän kuin toivottu vastustaja tähän kohtaan. Jos Tiikerisarja jännitti apuvalmentajaa ihan sairaasti, niin välieräsarjaan suhtauduin jo helpottuneemmin. Ensimmäinen peli meni vielä penkin alle, mutta kahdessa seuraavassa sitten näytimme kanan kusireiän, kaapin oikean paikan, närhen kuuluisat kulkuset ja tähtien varsinaisen asennon. Inkkarit jännittivät itsensä ulos eikä heidän skalppinsa kestäneet ennakkosuosikin paineita. Ja koska ratkaisu tuli vasta välieräsarjan viimeisessä pelissä, niin hyvän säkän piikkiinhän sen asiantuntijat heti pistivät. Mutta... Inkkarit on taitava joukkue ja ansaitsevat myöskin syvän ja nöyrän kumarruksen naapurilähiöstä. Oilersin punajunnut menivät finaaliin, ja menivät sinne tunteen palo ja hullunkiilto silmissä. Vähänkin lajia seuraava ihminen osaa tuosta näystä lukea, että sellaista joukkuetta ei voisi pysäyttää mikään.

Tapanilan Erä oli finaaleissa selvä ennakkosuosikki. Joukkue, jossa on voimakas voittamisen kulttuuri ja lähes itäsaksalainen tekemisen meininki. Henkilökohtaisesti juuri Erän kohtaaminen finaaleissa oli tunteikas tapahtuma. Mikään muu vastustaja ei olisi ollut mieluisampi. Muistan kun joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran harjoituspelin merkeissä Tapiolan Arena Centerissä syksyllä 2003. Silloin olimme vuoden kokeneempana joukkueena vielä selvästi parempi. Vuosien aikana voimasuhteet pikkuhiljaa alkoivat kääntyä Mosalle päin ja sinipaitaisista koltiaisista tulikin lähes ylivoimainen vastustaja punanuttuiselle Oilersjengille. Niin monena vuonna olemme yrittäneet kohdata eri sarjojen ja turnausten finaaleissa, mutta tuo unelmapelien rypäs toteutui vasta vuonna 2010 keväällä. Erän Saarisen Petriä lainaten... jos Erän oli jollekin joukkueelle hävittävä, niin sitten Oilersille. Hieno mies, hieno joukkue, ennen kaikkea rehti ja urheilullinen. Erän kanssa taistellessa ei pelit ole koskaan yltyneet kuumiksi eikä ylilyöntejä ole esiintynyt. Joukkueemme ovat aina kamppailleet rehdisti ja hyvässä hengessä. Tänään oli tunteikasta kätellä vastustajan pelaajat... tuntuivat kuin omilta pojilta! Ja mitähän foorumien asiantuntijat ovat mieltä. Lerssit varmaan voittivat säkällä?

Mutta sitten se fakta: Mitä enemmän me ollaan treenattu, sen parempi säkä meillä on ollut. Tämä joukkue on tehnyt hulluna hommia, sen henkinen kantti on ollut huippuluokkaa ja usko omaan tekemiseen on säilynyt loppuun asti. Apuvalmentaja jännitti finaalipelejä kaikkein vähiten. Usko omiin oli todella vahva ja siksi pelejä edeltävinä öinä unissa lauotut rankkarit päätyivät useimmin verkon perille. Taidollisesti tämän ikäluokan huippupelaajat ovat hyvin lähellä toisiaan ja marginaalit ovat pienet. Siksi ratkaisut syntyvätkin korvien välisillä salibandykentillä. Tässä meidän valmennustiimi onnistui parhaiten. Sami Koskinen on taktikkona velho. Hänen paneutuminen ja uhrautuminen joukkueensa tekemiseen on kadehdittavan antaumuksellista. Sami valmentaa omiaan 24/7 ja pojat aistivat tämän. Se saa heidät antamaan kaikkensa joukkueen ja sen valmentajan hyväksi. ”Uskalla pelata” –oli ehkä kuvaavin komento pukukopin uumenista. Pelaajien monipuolisuus on toisaalta antanut valmentajalle ihanteellisen lähtökohdan. Tästä on todisteena loppuun asti eläneet kokoonpanot, jotka suunniteltiin vasta viime tipassa vastustajaa silmällä pitäen.

Oilers NG94 on joukkue! Sen muodostaa parikymmentä erilaista palasta, jotka täydentävät toisiaan sopivasti. Joukkue ei elä tähdillä vaan tasaisuudella. Kovan ja armottoman työn merkitys on myös auennut pelaajille. Mikään ei tule ilmaiseksi eikä onnella ei ole osuutta asiaan. Pakko kuitenkin mainita Olli Alanen... ikäluokkansa huippu, joka voitti samalla kaudella kultamitalit sekä B- että C-sarjasta ollen molemmissa joukkueissa erittäin näkyvissä rooleissa. Ensi kaudella hänkin saa pelikavereikseen lähes yksinomaan kultamitalisteja, kun NG B -joukkue muodostetaan tämän kauden kahdesta mestarijoukkueesta. Koskisen Sami siirtyy Mattilan Hannun kanssa vetämään C-95 projektia. Tämä parivaljakko on ehkä parasta mitä mikään seura pystyy koskaan esittämään. Näillä kavereilla, moninkertaisilla mestarivalmentajilla on meriittejä enemmän kuin laki sallii, ja oikein kateeksi käy ´95 joukkueen pelaajia, minkä lottovoiton osakseen saavat. Samin tuntien... ensikaudella rävähtää taas. Vanha joukkueesi kiittää tuhansin kädenpuristuksin ja toivottaa onnea ja menestystä tuleviin haasteisiin!!! Tulee suorastaan ikävä loputtomia kanssasi käymiäni puheluita, joissa spekuloitiin kaikki mahdollinen maan ja taivaan väliltä!

Lopuksi kiitos kaikille äänensä käheäksi katsomossa huutaneille faneille. Kannustavat kotijoukot ovat jokaiselle menestyvälle joukkueelle elintärkeät, mutta tässä joukkueessa tämäkin osa-alue nousi omiin sfääreihinsä punapaitaisen katsomokomppanian huutaessa vastustajat suohon mennen tullen... jokaisessa sarjassa! Uskomatonta jengiä... Jo ruotsin turnauksesta lähtien on vaihtoaitiosta ollut turha ohjeita kentälle jaella, kun kannustavat kotijoukot ovat metelillään pitäneet huolen siitä., ettei hallissa mitkään muut komennot kuulu! Suurkiitos myös Tollille fanijoukkueen vaatetuksesta. Punainen väri pukee Oilers-perhettä!